Kaksisarvinen, jälkisanat
Kirjoitusloma vetelee viimeisiä hetkiään. Päätin ottaa aamusaunan ja oluen. Sauna herättelee mietteitä, ja saa inspiroitumaan. Varmaankin meihin suomalaisiin ohjelmoitu geneettinen koodi?
Jälkisanat, musiikki ja mietteitä
Tiilitupa, Peräseinäjoki 17.10.2021
Makasin lauteilla sellaisissa hempeän kevyissä löylyissä. Jalat ylhäällä seinää vasten, pään alla pyyhe, mytyksi taiteltuna. Lipittelin olutta, ja käännyin kyljelleni. Mietin, voiko saunassa maata sellaisessa asennossa? Kai voi, jos haluaa. Ei sauna mikään pyhättö ole. Eikä kukaan ole näkemässä miten päin siellä aikaani kulutan.
Pesuhuoneen puolella puhelimestani raikaa, juurikin täydellisellä volyymilla Röyksopp. Ihan samalla lailla kuin kirjassani, Topi kuuntelee Röyksoppia. Eli kyllähän tuolla tekstissä on paljon minua itseänikin. Mutta älkää luulkokaan, että kaikki olisi totta. Satuilen noin yhdeksänkymmentä prosenttia. Liioittelen, paisutan ja väritän. Se on minun tehtäväni kirjailijana.
Kirjan piti tulla jo nyt keväällä 2022, mutta olemme molemmat olleet tahoillamme kiireisiä, joten mieluumin hyvä editointi kesän aikana, kuin paska nopeasti tehty. Kirja siis tulee ulos keväällä 2023, eli kaksi vuotta Yksisarvisen jälkeen.
Hyvä niin.
Ja näitä lukiessasi olet varmasti kirjan jo lukenutkin.
Varoitankin tässä ja nyt: lue ensin Kaksisarvinen kokonaisuudessaan, ennen näitä jälkisanoja ja selityksiä. Näin estyt spoilaamiselta.
Makaan täällä Tottiksen saunamökin ihanassa viileydessä ja varjossa nakuttelemassa tekstiä sängyssä. Kirjoitan aina makuuasennossa. Heh. Ulkona on pari kymmentä astetta lämpöä. Mä en pidä kuumasta. Siksi varjo ja viileys. Perhoset ovat heränneet. Niitä lentelee pihapiirissä kymmenittäin.
Sain eilen kustantajaltani ensimmäisen pätkän hänen editoimaansa Kaksisarvisen alkua. Jarkko on kyllä kova. Hän löytää ideani ja kirjoitussielunmaisemani, muokkaa ja hieman paisuttaa ne järkeviksi lauseiksi, että tekin niitä paremmin ymmärtäisitte.
Toinen jälkisanojen editointi
Saunamökki, Tottijärvi 24.5.2022
Kolmas jälkisanojen editointi
Jurmala, Latvia, joku baari 14.9.2022
Toiseksi viimeinen tarkistusta ja jälkisanojen editointia.
Neljäs editointi
Jossain Juupajoen ja Korkeakosken hujakkoilla 4.4.2023
Nyt ollaan kustantajan kanssa jo ihan loppumetreillä. Täällä mummonmökissä editoin vuoroin Kaksista ja vuoroin kirjoittelen uutta tekstiä. Lunta paljon ja jänikset (niitä on täällä paljon) juoksevat ihan vauhkoina ympäriinsä. Niitä pitää jopa varoa vähän, ettei tule kolaria.
Mutta mennäänpä asiaan
Ajattelin valottaa sitä, miksi mikäkin biisi soi kirjassani eri hetkillä. Tai miksi joku luku on nimetty joksikin kappaleeksi. Joitakin biisejä on lopullisesta kirjan versiosta poistettu. Mutta näin olin musiikin kirjaani alunperin ajatellut.
Musiikista
Tämä kirja on täynnä musiikkia.
Jos voisin kirjoittaa kaiken rakastamani musiikin kirjaksi. Siitä tulisi pidempi sarja kuin Iijoki-sarja.
Teiltä loppuisi kirjahyllytila.
Mutta kuten nyt luettuanne Kaksisarvisen, huomaatte varmasti musiikin tärkeyden minulle. Itse asiassa mietinkin, miksi Yksisarvisessa oli niin vähän musiikkia?
Mutta nytpäs onkin musiikkia oikein olan takaa. Tein eilen Spotify listan, mitä kuuntelemalla voitte paremmin päästä fiilikseen. Lista on melkein neljä tuntia pitkä. Ehkä kulutatte juuri samaisen ajan lukemiseen? Harmikseni huomasin, että Yön Nuorallatanssija biisiä ei Spotifysta löydy. Johtunee Jussi Hakulisen päätöksistä, jotka ymmärrän, ja häntä kunnioitan.
Ilokseni huomasin toisaalta, että Hanna Ekolan Villihevosia löytyi kyseisestä palvelusta. Se ei nimittäin ollut siellä vielä noin vuosi sitten. Tässä kohtaa kippistän Hannan siskolle, Saara Suvannolle. Hän loi upeata musiikkia persoonalisella tulkintatavallaan.
Harmikseni hän ei päässyt tähän kirjaan, mutta ehkäpä seuraava tuotokseni on kokonaan Saaraa?
Seuraavaksi kirjoitan asioita biiseistä, ja tarinoista ja varsinkin elämästä niiden takana. En millään lailla halua retostella tai röyhistellä. Olen vain onnistunut elämässäni tapaamaan monia kyseisiä henkilöitä. Olen tavannut artisteja laidasta laitaan: Leila K:sta Paloma Faithiin ja leikannut Bonnie Tylerin otsatukan. Enkä mielestäni ole vieläkään ylpistynyt.
Olen ollut onnekas elämässäni.
Kirjassa on yksi biisi Haloo Helsingiltä ja yksi Ellipsiltä. Minulla oli ilo ja kunnia saada ehdottaa äänikirjakustantamolleni (WAP) Yksisarvisen (toivottavasti myös Kaksisarvisen, ja muiden tulevien kirjojeni) ääneksi ihanaa Antti Värettä. Tähän kohtaan paljon aplodeja.
Itse asiassa en edes muista, miten, tai mitä kautta Anttiin olen tutustunut. Mutta Antin kautta olen tutustunut Haloo Helsinkiin. Elli, ja kundit. Jere, Leo ja Jukka. Istuisin noiden kundien naamalle ihan milloin vain.
Tässä välissä on pakko valottaa tuota istuisin naamalle-asiaa. En ole ihan varma, olenko tämän joltakin pöllinyt vai ihan itse lanseerannut? Naisethan voivat käyttää istuisin naamalle -termiä kumpaankin sukupuoleen. Ihan vain fysiologian perusteella. Istuisin naamalle tarkoittaa suomeksi, että panisin. Eli hyvän näköinen tyyppi. Tällä lailla homon suusta lause kuulostaa humoristiselta. Fysiologisesti asia on hieman erilainen, mutta sanonta tarkoittaa siis hyvää ja on positiivinen.
Mutta Haloon kundit ovat siis mainioita tyyppejä. Antin kautta koko bändiin aikoinani tutustuin. Joitakin yhteisiä pari bissee ja hyvää ruokaa -hetkiä on ollut. Koko bändi on myös luvannut tulla meille parvekebileisiin. Parvekkeenihan on siis metri kertaa metri kokoinen.
Mieleenpainuvin hetki vuosien takaa, on ehkä se, että Elli kysyy, haluanko tulla illalla heidän keikalleen, luvaten laittaa mun nimen listaan. Vastaukseni oli:
– En mä tuu. En mä tykkää teidän musiikista.
Joka itse asiassa silloin piti paikkansa. Mä en edelleenkään pidä bändin ekoista levyistä. Vasta Kiitos ei ole kirosana sai minut faniksi.
Sittemin olen juonut bändin (heidän ollessa täysin alkoholittomalla kiertueella) bäkkärillä heidän alkoholit, tyyliin:
– Mahtavaa Gekko kun tulit. Koska me ei juoda mitään ja meillä on täällä nää bäkkäriviinat, niin saadaan nekin jollekin juotettua.
Samaisella Tammerfestilla pääsin juttusille ja yhteiskuvaan myös Leika K:n ja Erinin kanssa. Muistaakseni? Olen niin paljon eri festejä kierrellyt, että menee jo sekaisin.
Ellipsin Keuhkoahtauma biisi on jo pelkkänä sanana upea. Mielestäni se kertoo luvussa hyvin Sessin silloisesta mielenmaisemasta. Onko Sessin murrosikä kirjoitettu liian myöhäiseksi?
Ja Kevyempi kantaa biisi taas kertoo, ei Rekon mummosta, ihan eri asiasta. Mutta jotenkin se kuulostaa oikealta juuri tuossa luvussa, siinä kohdassa. Juurikin nuo sanat.
Ensimmäinen luku
Ensimmäinen luku on nimetty Reino Nordinin Kosketa -biisin mukaan. Mietin ensin, että onko tuo liian ronski valinta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei se ole. Jos sanoja kuuntelee, niin sehän menee juurikin noin. Reino ei varmaankaan tiennyt sanoittaessaan biisiä, että se tulisi kahden esiteinipojan biisiksi. Mitä teltassa tapahtui? Sen saa lukija päättää omassa mielessään. Halusin jättää kohtauksen juurikin noin arvoitukselliseksi. Mielestäni se on yksi Kaksisarvisen kauneimpia kohtauksia ja olen tyytyväinen, että sain sen sijoitettua avaus lukuun. Istuisin myös Reinon naamalle.
Alasti ja nätisti
Kaksi lensi yli käenpesän on yksi kaikkien aikojen upeimpia suomalaisia kappaleita. Ensimmäisen kerran olen kuullut sen siskoni soittamana vanhasta mankasta. Silloinkin minua hihitytti kohta ”olet siinä alasti ja nätisti”. Freemanin olen tavannut kaksikin kertaa. Upea artisti ja todella kiva, huumorintajuinen tyyppi. Poseeraa mielellään kaverikuvissa. Arvostan ihan kybällä.
Asse
Leena Ihmemaassa, eli Leena Tirronen, pompsahti julkisuuteen vuoden 2010 X Factor -kilpailusta. Suosittelen ottamaan kuunteluun juurikin tuon Leena Ihmemaassa albumin kokonaisuutena. Siellä on monta todella upeaa ja kauniisti sanoitettua kappaletta. Mielestäni Seinäruusu kappale kuvastaa Assea, ja hänen tapaansa olemassaoloonsa. Seinäruusu, kameleontti. Piiloutua tapettiin jos voisin. Ihan täysin Assen tapa olla läsnä. Asse on kyllä huikea hahmo. Assen ulkonäkö, ja jotkut asiat olen röyhkeästi pöllinyt lukioaikaiselta ystävältäni, joka on edelleen minulle rakas ystävä. Toki Asse on kahdeksankymmentä prosenttisesti fiktiivinen hahmo, ja elää omaa outoa elämäänsä.Alunperin Yksisarvisessa ei ollut ollenkaan Assea. Kirja oli jo oikeastaan valmis, kun ilmoitin kustantajalleni Jarkolle, että:
– Sori vaan, mutta mä nyt satuin lisäämään tänne kirjaan yhden uuden hahmon, koska sellaisen keksin, ja pidän hänestä kovasti.
Jarkko sitten pakottikin mut lisäämään Assea enemmän kirjaan. Ja se on hyvä juttu.
Asse on suuri arvoitus. Ehkä jonain päivänä kirjoitan Assesta ihan oman teoksen?
Kun Asse painaa autonsa radion päälle, sieltä alkaa soimaan Roxette. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Roxetten musiikista. Ainoat muistikuvat bändistä löytyvät nuoruudestani, kun Lapinlahdella Honkaharjun vappu avajaisissa heidän biisejään bailattiin discossa. Kun ensin lähimetsässä oli juotu sinne edellisenä päivänä mättään juurelle kätketyt kaljat, jotka olivat tietenkin jäätyneet.
Assen toinen luku on Kim Heroldin ja Samu Haberin esittämä 35. Olisi ollut hienoa, jos Assen toinen luku olisi ollut luku 35, eikä luku 26.
Kuunelkaapa biisin sanoja. Mielestäni ne kertovat taaskin Assesta, joka on tehnyt ison päätöksen elämässään.
Asse on vanhempi kuin 35-vuotias niin kuin biisissä kerrotaan. Se on pikku seikka.
Kim Heroldin olen tavannut muutamia kertoja. Ensimmäinen kerta oli hullun japanilaisformaatin, Reikä seinässä-kuvauksissa. Kim on komea mies, ja pidän valtavasti hänen tuotannostaan. Ja istuisin… u know…
Assella on myös kaksi voimabiisiä. In My Mind kertoo mielestäni vahvasta päätöksestä, mutta varsinkin Katy Perryn Rise on sitä. I Will Transform.
Ja niin Asse kaasuttaa kohti Tamperetta. Ja edelleen, ihan teitä lukijoita ärsyttääkseni, Assen asiat, päätökset ja mietteet jäävät arvoitukseksi. Ja tosiaan, ehkä jonain päivänä Assen tarina jatkuu.
Sessi
Sessi kuuntelee Rekon levyjä. Yötä ja Dingoa. Itse kuuntelin aikoinani kumpaakin. Olin avoimesti Dingo fani ja salaa kuuntelin Yötä. Dingon ruuhkavuosina näin heiltä yhden keikan Kuopion jäähallissa. Olin melkein eturivissä. Vuosi saattoi olla 1985? Eli olin 14-vuotias. Elämäni eka keikka. Se oli kokemus.
Nyttemmin keikkoja eri artisteilta ja bändeiltä on kerääntynyt kokemuskansioon satoja. Mutta kyllä tuo elämän ihka ensimmäinen keikka säilyy aina muistoissa.
Dingoa en sittemin ole tainnut keikoilla nähdä, Neumannin soolona kylläkin. Ystäväni Kati oli ehkä kovin Dingo-fani ever! Muistan elävästi sifonkihuivit, Japani korvakorut ja rannerenkaat. Voi taivas niitä aikoja!
Sessin toinen luku kantaa nimeä Ramalama (Bang Bang). Se on jo pelkkänä nimenä niin hauska, että ansaitsi tulla luvun nimeksi. Ja mielestäni se kuvastaa Sessin elämää. Minullahan itselläni on vain seitsemän ja puoli vuotta vanhempi isosisko, joten olen joutunut tekemään paljon työtä luodessani Sessin hahmoa. Pikkusiskon omistaminen on minulle suuri kysymysmerkki. Ehkä tein Sessistä sellaisen rohkean ja rempseän toivepikkusiskon?
Biisin esittää Molokosta tunnettu Róisín Murphy. Olen nähnyt sekä Molokon että Róisínin keikalla. En muista kumpi keikka se oli, kun hän lavalla eläytyessään iski otsansa johonkin kaiuttimeen. Laastari otsaan ja keikka jatkui. Huikea mimmi.
Sessi myös löytää liikunnan ilon. Mun oli pakko saada tuo Ronyan Extra Mile biisi mukaan tähän. Siinä biisissä on aivan uskomaton rytmi ja poljenta. Jos lenkkeilisin, kuuntelisin tätä kappaletta repeatilla. Mutta minä en todellakaan lenkkeile. Ehkä pitäisi? Pokemonien perässä kyllä kävelen. Paljonkin.
Ronyan olen nähnyt ja nopeasti keikan jälkeen tavannut joskus hänen uransa alkuaikoina. Ronya on ihastuttava ja taitava nuori nainen. Iso respect ja suukko. Tämä tapahtui myös Ilveksen Amarillossa. Taisipa jopa olla sama keikka missä kohta tuossa esittely vuorossa oleva Heli Kajo esiintyi.
Isä
Nimesin isän ensimmäisen luvun Heli Kajon kappaleella Sosiaalista toimintaa. Sehän kertoi pettämisestä. Heli Kajo on hurmaava omintakeinen artisti. Minulla on ollut kunnia tavata hänet kerran keikan jälkeen Tampereen Ilveksen Amarillossa. Juurikin, kuten tuossa yllä jo mainitsin. Vaihdoin muutaman sanan, ja pääsin yhteiskuvaan. Ihana nainen.
Ja mikä muu biisi voisi kuvastaa isän uutta elämää ja pettämistä, kuin Hanna Ekolan Villihevosia. Isä hirnahtelee ja vikuroi. Mielestäni ihana vertauskuva. Isällä on mieletön toinen minä!
Isän toinen luku on nimeltään A Monster Like Me. Se on vuoden 2015 Norjan euroviisu, ja sen esittävät upeat Mørland & Debrah Scarlett. Biisi sinänsä ei kerro isästä, enemmänkin se on vain luvun nimi. Isä tuntee itsensä monsteriksi, ja hänellä on synkkiä ajatuksia.
Itseasiassa tämä on luku, josta poistin jonkin verran asioita. Olin kirjoittanut sen alunperin liiankin selkeästi itsemurhahakuiseksi, mutta halusin taas antaa teille, rakkaat lukijat tilaisuuden miettiä luvun niin kuin te itse haluatte nähdä ja ajatella. Samaa mieltä oli kustantajani. Lukijan ajatuksille tilaa.
Isä kuuntelee myös VNV Nationin biisiä Illusion. Miten yhteen biisiin saadaankaan noin paljon sanoja? Niitä on paljon ja tarina ja kappaleen idea on kaunis. Mielestäni se on jonkinlainen vuoropuhelu ja anteeksi pyyntö isältä äidille. Pidän myös ideasta, että isä yrittää olla ajassa mukana, ja kuuntelee Spotifyta. Mainoksilla tosin. Ja nimenomaan Rekon listaa. Varmaan sama lista mitä Sessikin kuuntelee? Isä on hahmona myös aika mysteerimies. Oma isäni ja myöhempi isäpuoleni eivät olleet tuollaisia hahmoja. Isä on täysin keksitty hahmo.
Edit. Tämä biisi taisikin sitten poistua Kaksiksen lopullisesta versiosta. Se olisi ehkä ollut liikaa. Mutta kuvitelkaa, että isä kuuntelee tätä biisiä kuulokkeistaan.
Äiti
Äidin luvun nimi on Tavallinen nainen. Sitähän äiti juurikin on. Hajuton, mauton, tavallinen. Vaikka hän tietääkin isän salaisuuden, hän piilottaa sen hyvin. Hänelle riittää hänen oma elämänsä juurikin sellaisena kuin se on?
Vesala tekee loistavaa musiikkia. PMMP:n olen nähnyt kymmeniä kertoja keikoilla. Taisipa olla jopa ihan Paulan ja Miran ensimmäisiä keikkoja kun kävin heitä vuonna 2003 Säkylässä katsomassa.
Jäin koukkuun välittömästi. Sen verran tutuiksi tultiin, että onpa mulle lavalta mikkiin moikkailtu Paulan olen tavannut joitakin kertoja, olenpa jopa vuosikausia sitten vieraillut hänen luonaan roseviiniä juomassa. Vesalaa menen aina katsomaan kun se on mahdollista.
Olen itseasiassa kysynyt Paulalta, kertooko tämä biisi Anneli Auerista, Paula vastasi ettei kerro.
Käsittämättömintä tässä on se, että eräs ystäväni on ajatellut biisistä ihan samaa! Onko joku muu tulkinnut asian näin? Vai onko vain minulla ja tällä eräällä ystävälläni vain niin outo ajatusmaailma?
Vesala on nyt telakalla, toivottavasti taas joskus pääsen hänen keikoilleen.
Äidin apilapellolle ilmestyy Kikka laulamaan taustalle. Kikkaa en ole koskaan keikalla nähnyt, mutta olen nähnyt hänen siskonsa Katin keikan joskus aikoinaan Kuopiossa.
Kikka kävi meillä Glohair-kampaamossa asiakkaana, jossa työskentelen edelleenkin. Jo 19 vuotta samalla työnantajalla! Kiitos Toni, kun kestät mua! Muistan, että hän istui kampaajakolleegani Sannin penkissä, ja olisi selkeästi halunnut vaihtaa muutaman sanan kanssani (olin silloin juuri ollut Suomen sillä silmällä ohjelmassa), mutta olin omien asiakkaideni kanssa niin kiireinen, etten ehtinyt häntä kuin moikata. Muutamia päiviä myöhemmin saimme lukea lehdestä, että hän oli kuollut. Niin surullista. Onneksi hänen hittinsä elävät.
Myöhemmän äidin luvun nimi on How it Feels to be Alive. Oikeastaan nimi, eikä sanoituskaan ei liity lukuun. Mutta halusin tällaisen kauniin voimabiisin äidille. Hän on kuitenkin poistumassa keskuudestamme. James Bluntin naamalle en ehkä istuisi, mutta haluaisin hänen keikalleen kylläkin. Tässäkin on hauskaa se, että kun Blunt ponnahti julkisuuteen You’re Beautiful sinkullaan, en voinut sietää tuota kiekuvaäänistä muusikkoa. Jostain syystä jollekin Spotify listalleni imeytyi vahingossa kuitenkin Bluntin koko Once Upon a Mind albumi muutama vuosi sitten. Sehän on ihan täydellinen albumi. Toinen toistaan upeampia kappaleita. Pitkään mietin, että minkä biisin valitsen, muut vaihtoehdot olisivat olleet Monsters tai Stop the Clock. Mutta edelleenkään en pidä James Bluntin alkupään tuotannosta.
Mielestäni hieman synkkään äitilukuun huumoria tuo kohtaus missä puhutaan Tehosekoittimen Otosta, ja hänen kiharoistaan. Olen kerran esiintynyt samassa hyväntekeväisyysgaalassa, missä Ottokin esiintyi. Juttelin hänen kanssaan, mutta en kehdannut koskettaa hänen kiharoitaan. Mukavan oloinen tyyppi. Yllättävän lyhyt. Kaikella rakkaudella Otto!
Äiti miettii Reunalla biisin sanoja, mutta kääntää ne omikseen. Hän haluaa nukkua, ei hukkua. Luvusta ilmenee selkeästi, että loppu on lähellä ja viikatemies vaanii Vimi-pullon vierellä.
Pidän itse tästä luvusta paljon. Äidin päässä pyörii kaikenlaista. Ajatus harhailee, mutta sellainen äitimäinen jääräpäisyys siellä koko ajan paistaa. Äiti on kyllä aika kova nainen, vaikka kirjoissani kovin vähän esiintyykin. Oma äitini Tuula on kovin erilainen äitihahmo, mutta eiköhän tässä Rekon äidissä ole ripaus myös omaa rakasta äitiänikin.
Kulissit kuntoon
Enemmänkin taas luvun nimi, kuin että tämän biisin sanoituksesta pitäisi löytää syvempiä sisältöjä Topin elämään. No, on siellä jotain sanoituksessakin.
Keko Salataon huikea ja erilainen artisti. Iso respect häntä kohtaan. Omalaatuista musiikkia. Tunnustaudun hänen isoksi fanikseen. Häntä en valitettavasti ole koskaan tavannut. Haluaisin kyllä mielelläni hänen kanssaan rupatella ja vaihtaa ajatuksia. Saattaisin jopa naamallekin istahtaa.
Suomen Eartha Kitt
Topi kuuntelee Röyksoppia. Kaikkien pitäisi kuunnella Röyksoppia! Norjalainen kaksikko on tehnyt kymmeniä huikeita biisejä, ja niitä voi kuunnella missä vain. Jopa saunassa. Röyksoppin olen nähnyt kaksi kertaa livenä. Menisin uudestaan milloin vain.
Topin mies kuuntelee myös jostain syystä Marja Koski nimisen artistin biisiä Tahdon miehen, joka on alunperin Eartha Kittin kappale. Aika hurja käännös ja tulkinta. Keikkaileekohan Marja Koski vielä? Menisin kyllä katsomaan ja kuuntelemaan. Ihana röökiääni. Topi on myös mielenkiintoinen hahmo. Ehkä villi yhdistelmä erilaisia tapaamiani ihmisiä. Topilla ei ole ketään suoraa esikuvaa, tai oikeata henkilöä ystävissäni.
Oi ihana mummo
Mielestäni äärettömän mukavan ja lahjakkaan Nicolas Kivilinnan Kapteeni Kirk ja Enterprise on täydellinen mummobiisi. Ei ehkä luontainen valinta, mutta yhdistän mummon tasan tarkkaan James Tiberius Kirkiin. Koska Kirk on voittamaton, niin kuin on mummokin.
Itselläni ei ole koskaan ollut mummoa. Tai siis luonnollisesti totta kai on ollut. Kaksikin kappaletta. Toinen kuoli ennen syntymääni, ja toisen olen tavannut kuulema niin pienenä, etten sitä edes muista. Siksi mummo hahmona kirjoissani on varsin voimakas kuvitteellinen sankaritar. Loin hänet sellaiseksi toivemummokseni.
Nicolas Kivilinnaan olen tutustunut muistaakseni alunperin niin, että hän tuli asiakkaakseni tukan leikkuuseen. Tai, että hän oli soittamassa jossain trubaduurikilpailussa, missä olin tuomaroimassa. Ystävystyimme ja olemme oluttuopposia kilistelleet. Oli meillä aikomus joskus duettokin tehdä, mutta se ajatus vain haihtui. Mutta Nicolas on rämpytellyt kitaraansa kodissani, ja monta hienoa keikkaa olen häneltä nähnyt. Maailman herttaisin ihminen, ja rakas ystävä. Joka kerta kun keikalla kuuluu Paavi kävi Kentuckyssa biisi, Nicolas muistaa omistaa sen mulle.
Voi rakkaus!
Ottakaa kuunteluun Nicolaksen musiikki. Hienoja Eino Leino ja Lauri Viita sovituksia. Oma tuotanto on myös uskomattoman hienoa. Olisin halunnut valita kirjaan myös biisit Ystävä parhain ja En etsi valtaa enkä loistoa, mutta jääkööt ne tuleviin tuotoksiin.
Mummo kuuntelee Seija Simolaa ja Carolaa. Kumpikin loistavia artisteja. Muistan Carolan jo lapsuudestani. Hunajainen, Kielletyt leikit, Rakkauden jälkeen, Penkki, puu ja puistotie. Huikeita kappaleita. Carolaa kuuntelen usein, hänen todella laajaa tuotantoansa. Uskomaton ja monikielinen lahjakkuus. Mutta jotenkin näen mummon napsuttelemassa näkymättömiä kastanjetteja Nuori tumma biisin tahdissa.
Taina
Tainan kuolema Yksisarvisessa tuli monelle lukijalle yllätyksenä. Mutta niin se tuli minullekin Sarvista kirjoittaessani. Usein kirjoittaessani mulla on jonkinlainen runko päässäni, ja joskus ihan paperillakin. Mutta kun lähden tuottamaan tekstiä, ja jotain lukua, ihan kaikkea voi tapahtua. Kirjoitan go with a flow meiningillä. Yhtäkkiä Sarvisessa oli tilanne, että Miksun pää on Rekon sylissä eläinkaupan lattialla, ja olen tappanut Tainan. Ihan vahingossa. Hups.
Mutta se toi tarinaan hyvän ja tärkeän käänteen. Halusin kuitenkin kaivaa Tainan haudasta Kaksikseen. Mielestäni onnistuin tässä hyvin. Samassa luvussa hypätään kaksosten tiiviiseen suhteeseen ja Tainan kuolemaan. Siksi valitsin luvun nimeksi Funeral Songin. The Rasmuksen alkuperäinen biisi on hieno, mutta lahjakas Ellinoora teki siihen Suomenkieliset sanat, ja biisi sai ihan uuden elämän ja levelin. Ellinoora oli ennen tuon biisin kuulemista mulle suht tuntematon artisti. Sittemmin häntä kuunnellut paljonkin. Ellinooraan tutustuin vuonna 2021 Elämäni biisi kuvauksissa. Ihana neitokainen. Hänelle toivon pitkää ja upeaa uraa.
Listassani on Leevi and the Leavingsin biisi Pimeä tie, mukavaa matkaa. Tainan luvun lopussa viitataan vain, että auton mankassa on bändin kasetti Häntä koipien välissä. Kyseinen kappale löytyy tuolta levyltä. Mielestäni olisi ollut liian alleviivaavaa mainita tuo biisi tekstissä. Eräänlainen salapoliisitehtävä siis lukijoille.
Tässäkin jätän suuren kysymysmerkin. Mitä oikeasti tapahtui? Kysymysmerkki on yhtäläinen teille lukijani, kuin minullekin.
Tämä jääköön tällaiseksi. Minusta se on hyvä niin.
Tainahan palaa vielä myöhemmin kirjassa Miksun luvussa. Se luku aiheuttaa edelleen minussa kylmiäväreitä. Vaniljan tuoksu, ja kun Miksu juttelee aavesiskolleen. Hui.
Ihan pienenä lapsuudessani Paltamossa tunsin parit kaksoset, tyttökaksosia molemmat. Eli Taina ja Miksu ovat täysin mielikuvitusolentoja. Mutta olen sitä mieltä, että loin heistä varsin oikeantuntuiset ihmiset. Ihanat ihmiset.
Samu
Samun ensimmäinen luku on nimetty Jonna Geagean biisin Vääränpäässä mukaan. Jonna teki ihan saakelin huikean levyn vuonna 2010. Levy kuuluu kuunneltuimpiin levyihini Spotifyssa. Monta rankkaa biisiä. Harmillisesti levy jäi ilmestyessään monien uusien naisartistien jalkoihin.
Nylon Beat on ehkä bändi, jonka olen elämäni aikana nähnyt useammin keikalla, kuin minkään muun artistin.
Muutaman kerran Jonnan ja Erinin kanssa päässyt juttusille. Onpa Jonna jopa lainannut sinisiä aurinkolasejani keikalle Tampereen Senssillä. Erinin biisi tulee myöhemmin käsittelyyn.
Vääränpäässä biisi kuvastaa Samua hyvin. Kuunnelkaapa sanat. Samu on nilkki ja paska ihminen. Todella kammottava tyyppi. Yksiksessä Samu sai vain pienehkön roolin. Tässä Kaksisarvisessa halusin nostaa Samua lisää. Tehdä hänestä vielä ällöttävämmän ja sitten antaa rangaistuksen.
KLF:n 3 AM Eternal biisi soi läpi yön, kun Samu tekee ällöttävyyksiään. Hieno biisi. Todellinen hitti aikoinaan. Kyllä tätä on hiki päässä joskus jorattu.
Yksinäinen susi on tarinaltaan todella rankka teksti. Siksi halusin sen Samun kakkosluvun nimeksi. Mariska on ehkä Suomen paras sanoittaja. Mariska voisi olla ehkä toinen artisti, kenen keikoilla olen eniten käynyt, oli kokoonpano mikä tahansa. Hänenkin kanssaan useasti jutellut. Fiksu ja jalat maassaan pitävä nainen. Arvostan suuresti. Mariskan näin ensimmäistä kertaa muistaakseni vuonna 2002 Tampereella joillain kesäfestareilla. Ja se oli fanitusta heti ensi räppäyksellä.
Samun oma biisi on Amy Winehousen ehkä upein kappale Take the Box. Siinä kerrotaan jättämisestä ja tyhjyydestä. Vai kerrotaanko?
Kuitenkin Samu sai tämän kauniin biisin.
Tästä Samun luvusta tuli aika rankka. Olinko liian paha? Tähän jouduin tekemään aika lailla taustatyötä. Toivottavasti faktat ovat suurin piirtein oikein. Amy Winehousea olin aikoinaan menossa Provinssiin katsomaan, mutta hänhän perui tulonsa. Muistan myös sen hetken heinäkuussa 2011, kun sain kaveriltani Jarnolta tekstiviestin, jossa kerrottiin, että Amy on kuollut. Samainen kaverini oli tutustuttanut mut Amyn ekaan levyyn.
Tekstiviestin jälkeen taisin itkeä. Olin silloin Näsinkallion puistossa. Juuri siellä missä Kurun muistomerkki patsas sijaitsee. Samukin on täysin fiktiivinen hahmo. Oikea ällöttävyyden ruumiillistuma. Mutta kaikkihan me tiedämme ja tunnemme jonkun tämän kaltaisen ihmisen?
Oh my!
Oh My! Mun mielestä kuvastaa hyvin tätä lukua fiilikseltään ja kertoo hyvin Hennasta.
Henna on hieman holtiton persoona, ja perso alkomahoolille. Henna ei oikein päässyt Yksisarvisessa loistamaan. Hän oli sivuhenkilö. Nyt halusin hieman valottaa häntä lisää. Jostain syystä tämän luvun kirjoittaminen oli tosi haastavaa, enkä ehkä ole edelleenkään ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tosin kuin Hennan kakkosluku. Hennallekin käy aika paskamaisesti. Siihen lukuun olen tyytyväinen. Itseasiassa se on luku, jonka olen koko Kaksikseen ensimmäisenä kirjoittanut vuonna 2018 Sisiliassa.
Silloin ei koko Yksistä edes oltu julkaistu, tosin aiesopimus kirjaan oli juuri kustantajaltani Jarkolta lävähtänyt sähköpostiini. Eli näin pitkälle tällaiset suunnitelmat päässäni johtavat!
Alun perin Hennalle tapahtuu vielä inhottavampia asioita. Mutta kustantaja halusi muuttaa tematiikkaa, sekä muuttaa ikävän tapahtuman pois Tampereelta. Fiksuja ideoita häneltä jälleen kerran.
Mutta Haley Reinhartin Oh My! On hieno biisi ja huikea nimi luvulle. Haleyn juurikin tämän biisin mulle kuuntelutti aikoinaan Brewcatsien Laura. Uskomaton ääni. Omaa soolouraa hän on myös tehnyt, mutta tunnetuimmaksi biisiksi nousee varmasti Scott Bradlee’s Postmodern Jukeboxin kanssa tehty versio Radioheadin Creep biisistä.
SBPJ:n olen nähnyt kolme kertaa eri kokoonpanoilla. Haley Reinhartia en koskaan. Voin jotenkin päästä päässäni sisään tuohon ruotsinlaivasimulaattoriin, jossa Dr Alban soi repeatilla.
Se soi aikoinaan (1992) niin paljon, että vihaan ko biisiä nykyään. Tulihan tuota aikoinaan Tampereen Emmassa (joka muuten on Yksisarvisen Disco) bailattua useamman kerran.
Oh My!
Ja olen joskus oikeasti ollut laivalla, jonka discossa kaikki lasit valuivat pöydiltä lattialle, ja bailaaminen oli oikeasti yhtä suurta lasimurskassa tamppaamista. Sittemmin keksittiin muovi, ja muovituopit. Heh.
Muutama muukin biisi luvussa mainitaan, mutta en niitä jaksanut listaani laittaa. Ajan kuvia nekin.
Hennan toinen luku saa nimensä Kentin La Belle Epoque -kappaleesta. Älkää edes kysykö miksi. Tämä luku ei ole mikään ’kaunis aikakausi’.
En pidä Kentistä, enkä pidä ruotsinkielestä. Mutta jälkimmäiseen on selitys. Olen syntynyt Paltamossa, käynyt siellä koulua viidenteen luokkaan asti, jonka jälkeen asuin Lapinlahdella lukion loppuun asti. Syytän pakkoruotsia. Olisi ihan eri asia, jos ruotsia olisi edes kuullut järkevästi puhuttavan jossain. Mutta kun asut sisäsuomessa kaukana ruotsinkielisistä alueista, et sinä sitä kuule mistään.
Yllättäen ymmärrän ruotsia jokseenkin hyvin, ja pystyn jopa reagoimaan siihen, mutta en edelleenkään pidä siitä. Tämähän käy ilmi hyvin myös Topin kakkosluvussa.
Jostain syystä tämä Kentin biisi kuitenkin sytyttää mut. Ok, siellä mainitaan Melodi Festivalen ja siellä on tällainen lausahdus: Jävla finnar, norrmän, danskar.
Tämän enempää en lähde asiaa selittelemään.
Henna myös laulaa karaokessa Kikan Kiihkeät tuulet. Tätä en muistanutkaan, kun paljon myöhemmin kirjoitin äidin ensimmäistä lukua. Mutta mainittakoon Kikka siis kirjassa kaksi kertaa. Kaikella kunnioituksella. Hennan toinen luku ei todellakaan ole kaunis.
Tähänkin on olemassa eräänlainen tosi tarina, josta tätä lähdin kirjoittamaan. Tsemppiä ja anteeksi rakas ystäväni jolta ajatuksen tähän sain.
Tätä lukua on kustantajani kanssa palloteltu ja muokattu suuntaan ja toiseen. Ihan tänne viime metreille asti. Alun perin se oli vielä kamalampi ja surullisempi. Mutta luulen, että se toimii nyt tuollaisenaan.
Henna on hahmona myös sellainen hieman läpinäkyvä ihminen, joka löytyy jokaisen lähipiiristä.
Manipuloiva narttu
Elsestä paljastuu tässä kirjassa ihan uusi puoli. Manipuloiva narttu. Ihastuin itse tähän ideaan, miten Elseä kohtelen.
Kirjoitin ensin Elsen luvun kaksi ja silloin sain jonkinlaisen aavistuksen, minkälainen persoona hän on. Jälkeenpäin Elsen ekaa lukua kirjoittaessani oikeastaan vasta löysin hänen piilopahuutensa. Myöhemmin lisäilin hänen kakkos lukuunsa asioita. Onneksi näin voi tehdä.
Rakastan sitä, miten voin käsitellä luomiani henkilöitä. Oi että!
Elsen luvun nimi on Bulletproof. Sitähän hän on. Kova kuori, ei päästä ketään oikeasti lähelleen. Kerli, ihana Virolainen artisti. Pidän varsinkin hänen ensimmäisestä levystään. Hänet mieluusti joskus keikalla haluaisin nähdä.
Wicked Game biisin istutin tekstiin taustalle. Kaunis biisi. Nuoren Chris Isaakin naamalle istuisin kyllä. En uskalla Googlata miltä hän näyttää tänä päivänä.
Elsen toinen luku on nimetty yhden ehkä kauneimman koskaan tehdyn biisin mukaan. Mullahan näitä ”ehkä kauneimpia biisejä” riittää.
Mutta kun kuulin tämän Porque te vas, (Jedet version) Cecilio G, Jedet, Mygal-version jossain Pedro Almodovarin elokuvassa, olin myyty.
Tästä on tehty niin paljon erilaisia, toinen toistaan parempia versioita, ja suomennettukin monilla eri sanoilla, että jos Spotifysta pistää haun pelkästään biisin nimellä, sitä listaa pystyy kuuntelemaan tunti tolkulla.
Mutta tämä versio on kaunis.
Else pelkää ikääntymistä. Mä tulkitsen tämän biisin jonkinlaisena kellona, ajan määreenä. Toki myös suhteen menetyksestä on kyse. Miten te tulkitsette?
Tuula Amberlan Korppi versio biisistä on ehkä sanoitukseltaan kauimpana kappaleen alkuperäisestä ideasta. Tuula Amberlan haluaisin tavata joskus. Kaunis nainen. Ja hän työskentelee, tai ainakin on työskennellyt kirjastossa. Kukaan kirjastossa töitä tekevä ei voi olla huono ihminen. Rakastan.
Else myös tapailee Erinin soolobiisin Sairaanfuckingkipeenraastavaa sanoja. Hän ei muista miltä levyltä se on. Itseasiassa tuota kohtaa kirjoittaessani olin Tottijärvellä ystäväni Eeron mökillä.
Tuli monta tuntia kestävä sähkökatkos, jolloin nettikään ei toiminut. En siis päässyt tarkistamaan faktoja.
Istuin pimeässä kylmenevässä mökissä, join Jallua ja viiniä. Hyräilin biisin sanoja, ja mietin Eriniä.
Erininkin (tulipas outo sana) olen useamman kerran tavannut. Itseasiassa, kun Erin aloitti soolouransa, olin ensimmäinen hänen ensimmäisellä soolokeikallaan. Tämäkin taisi olla Tampereen Ilveksen Amarillossa.
Paikalla oli kourallinen ihmisiä. Sittemmin Vanha nainen hunningolla alkoi kerätä kuuntelijoita ja yleisöä.
Ja biisihän löytyy levyltä Demo, vuodelta 2000.
Ja itseasiassa tämä biisi poistettiin lopullisesta tekstistä. Mutta tätä hän hyräilee saumasukkiaan korjaillessaan.
Nukke
Tonin ensimmäinen luku on nimetty Patty Pravon La Bambola kappaleen mukaan.
Bambola tarkoittaa nukkea. Jos käytätte vaikkapa Google translatoria biisin sanoihin, ymmärrätte miksi tuon biisin valitsin tämän luvun nimeksi.
Tässä ja seuraavassa luvussa on samankaltaisuutta. Toni ja Reko itkevät hyvinkin ruumiillisesti ja räkäisesti. Mietin ensin, että onko se liiallista toistoa. Lopulta tajusin, että se ei ole toistoa, vaan se on heidän symbioosi. Siksi annoin toistojen tapahtua.
Seuraava luku päättää Kaksisarvisen ensimmäisen osan.
Miettikää nyt. Seija Simola laulaa, mummon voi kuvitella myös asemahalliin, kun Reko odottaa Miksua.
Kun aika on
Pidän tämän luvun kauneudesta ja mielestäni katkaisen sen juurikin hyvin ja ärsyttävästi. Lukija joutuu hetken odottamaan, mitä tapahtuu. Yksi hienoimpia koskaan kirjoittamiani asioita. Mielestäni. Tosin jatkokin tälle luvulle on onnistunut. Siitä lisää myöhemmin. Nyt hetkeksi Miksuun.
Miksu lähtee Amsterdamiin. Kiva kaupunki, olen siellä nelisen kertaa käynyt. Kuitenkin suosittelen ennemminkin vähän alempaa Hollanista löytyvää Bredan kaupunkia. Paljon ja sopivasti pienempi kuin Dam. Silti sieltä löytyy kaikkea. Esimerkiksi upea sarjakuvakauppa, jossa ehkä maailman paras palvelu.
Miksun luku on nimeltään Goodbye to Yesterday. Luvun nimeä on varmaankin turha selittää. Kappale on myös euroviisu vuodelta 2015. Goodbye to Yesterday, Elina Born, Stig Rästa on Viron silloinen viisubiisi. Itseasiassa tämä ja aiemmin mainitsemani A Monster Like Me, olivat kyseisen vuoden lempi euroviisuni. Kumpikin duettoja, eikä kumpikaan pärjännyt. En vieläkään osaa sanoa kummasta pidän enemmän.
Jossain vaiheessa päätin jakaa Rekon luvun kahtia, ja tuoda Miksun väliin. Mielestäni intensiteetti pysyy näin parempana. Ja ihan oikeasti halusin vain pantata tätä kaunista kohtausta. Pidän Reko 1. ja 2. luvuista paljon. Ja huomaatteko. Miten myöhään päästän Yksisarvinen kirjani päähenkilön kunnolla asioiden ytimeen. Häntä on väläytelty aiemmin vain hieman.
Biisinä Jaymes Youngin Parachute biisi ei ehkä ole paras valinta luvun nimeksi. No okei, kohtaaminen Miksun kanssa on Rekolle laskuvarjo. Miksu on hänen laskuvarjonsa. Mutta jos biisin sanoja (rankkoja sellaisia) kuuntelee, eivät ne liity tähän lukuun millään lailla. Paitsi että, itse ajattelen näin myöhemmin, kun biisin valitsin, että onko Reko oikeasti noin vihainen Miksulle päässään, että ajattelee noin, kuin biisissä lauletaan?
Ehkä?
Toni ja Reko kohtaavat
Kirjassa tunnelma tihenee. Toni ja Reko kohtaavat vuosien jälkeen. He eivät ole enää poikia, vaan miehiä.
Luvun nimi on jo vihjaus tulevasta Come-On-A-My-House biisin esittää huikea Della Reese. Jos kuuntelette kappaletta ennen lukemista, voitte vain arvata miten tulee käymään. Halusin toistaa vessakohtauksen uudelleen, ja mielestäni se vaan toimii jälleen.
Vessan kopissa Reko kuulee myös Raappanan Karu totuus biisin. Se ei ole vihje tulevasta, mutta kertoo aiemmin tapahtuneesta Rekon ja Tonin erosta. Lahtelainen Raappana on mainio artisti. Reggae tyyli omintakeisella lausunnalla toimii hienosti. Raappanan olen useastikin keikoilla nähnyt. Varsinkin jo edesmenneessä Jack the Roosterissa.
Mielestäni onnistuin mummon kirje luvussa hienosti. Halusin jotenkin tuoda mummon vielä mukaan kirjan loppu puolelle. Toki jännittävän tyrkyn olin jättänyt Yksiksen lopussa. Mutta nyt vasta kirje ja sen sisältö paljastuu.
Minua ainakin aina hieman itkettää tuota lukua, ja kirjettä lukiessa.
Alex Hepburnin raspilaulanta sopii Under biisiin. But I’m still breathing lauletaan laulussa. Mielestäni mummo vieläkin hengittää omalla tavallaan Rekon elämässä. Ja tosiaan tässä luvussahan mainitaan aiemmin mainitsemani Haloo Helsingin biisi. Se on kaunis kappale.
En ole mikään Peer Günt-fani, mutta tämä kappale kertoo Rekon ja Tonin sekstailusta. Wanna Shake Your Boomboom, on ehdoton panobiisi. Myös Eskobar esiintyy luvussa. Ja todellakin olen bändin joskus muinoin nähnyt Turussa Down by the Laituri -festeillä. En ollut aiemmin kyseisestä bändistä kuullutkaan. Nykyään sitä löytyy kaikilta soittolistoiltani. Mielestäni Tonin esittämä kysymys: Ready or Not, antaa jo viitteitä tulevasta.
Tonilla ja Rekolla on toisaalta samanlaiset, toisaalta erilaiset laittautumisrituaalit vessassa. Tonin luvuksi valitsin Audioslaven Like a Stone kappaleen. Se kertoo järkkymättämästä odottamisesta, kärsivällisyydestä ja rakkaudesta. Toni on like a stone.
Kuulin kappaleen joskus aikoinaan Koti-baarissa, jossa Oskari sen mulle soitti. Audioslaven musa ei muhun uppoa, mutta rakastan Chris Cornellin ääntä ja soolotuotantoa. Rauha hänen sielulleen. Onneksi sain hänen soolokeikkansa kerran nähdä Helsingin Finlandia-talolla. Käytän joskus sanontaa panisin ääntä. Eli ääni joka saa minussa kylmiäväreitä aikaan. Chrisin ääni on sellainen. Ja kyllä. Istuisin naamalle.
Myös Lana Del Ray on kuvioissa kappaleellaan Dark Paradise. Toni selittää biisin niin hyvin luvussaan, että en sitä toista. Missasin Lanan Suomen keikan joskus aikoinaan rahapulassa. Se harmittaa edelleenkin. Ehkä joku kaunis päivä.
Gideonin näyt
Luku 27 on nimetty Visions of Gideon biisillä. Sen esittää Sufjan Stevens. Biisi kuullaan ihanassa Call Me by Your Name elokuvassa. Jos ette ole elokuvaa nähneet. Katsokaa ihmeessä. Yksi kauneimpia koskaan tehtyjä leffoja. Pääosissa nuori ja taitava Timothée Chalamet ja lahjakas Armie Hammer.
Kyseinen biisi on vain yksinkertaisesti niin kaunis, että halusin sen mukaan.
Tässä luvussa on muutenkin taikaa. Mietin ensin sen nimeämistä Miksu ja Taina luvuksi. Mutta halusin kuitenkin yllättää lukijat, että Taina on kuin onkin mukana vielä loppumetreillä. Tai onhan hän aina vaniljan tuoksuineen.
Tämäkin luku saa varsinkin lopussa, minussa aikaan kylmiä väreitä.
Ihmiset kysyivät Yksiksen jälkeen, ketkä nämä kaksoset ovat.
Eivät ne ole ketään. En sinänsä ole elämäni aikana tuntenut kovinkaan hyvin ketään kaksosia. Miksu ja Taina ovat täysin mielikuvituksen tuotetta. Olen näissä hahmoissa kyllä hyvin onnistunut.
Miksu tapailee sisarusduettoparin Agnus and Julia Stonen sanoja kappaleesta Draw Your Swords. Rakastan heidän herkkää musiikkiaan. Varsinkin albumi Down the Way on kokonaisuutena kerta kaikkisen täydellinen herkistely levy. Olisin valmis lähtemään vaikka heidän kotimaahansa Australiaan nähdäkseni heidän keikan.
Paska sydän
Hank Solon Paska sydän on Rekon viimeisen oman luvun nimenä. Paska sydän biisi kertoo pyytteettömästä rakkaudesta, ja sitä kohti Reko on astumassa. Ottamassa ison askeleen.
Kun Reko valmistautuu hän kuuntelee Pariisin kevättä. Juuri tuo Astronautti levy on Pariisin kevään paras. Noihin aikoihin kävin paljonkin heidän keikoillaan. Tunnen bändistä pari tyyppiä. Arto Tuunelaa en tunne, mutta istuisin hänenkin naamalleen. Pidän hänen oudosta tavasta tavuttaa sanoja. Keikoilla hän on kuin jumalhahmo lavalla. Mielenkiintoinen elekieli biiseihin eläytyessä. Kumpikin soittolistalla oleva kappale on nerokkaita. Tulethan tanssimaan veitsen terällä? Hienoja lyriikoita, hienoja riffejä.
Halusin, että Reko, vaikka päähenkilö onkin, ei päätä kirjaa. Halusin sellaisen ulkopuolisen näkökulman. Siksi valitsin Miksun.
Aamen
Miksu bestmanina päättää Rekon ja Tonin tarinan. Ja mielestäni hän päättää sen hyvin.
Juhlasalissa ovat melkein kaikki kirjan henkilöt. Else kiristettyine kasvoineen, isä, onneksi hengissä, Asse, hieman erillään muista. Sessi, maailmannainen. Paikalla on myös Tainan vaniljantuoksu. Ja vaikka mummoa ei mainita, me kaikki tiedämme, että hän on hengessä mukana. Else ei ole paikalla. Häntä ei saatu tavoitettua.
Olen sitä mieltä, että näin tämän tarinan tulee päättyä.
Luvun nimi on Amen, se on Enigman ja Aquilon yhteistyötä. Löysin biisin vahingossa kuunnellessani Enigmaa. Sittemmin olen ottanut haltuuni myös Aquilon tuotannon.
Eipä tiennyt Anna Puu monia monia vuosia sitten uransa alkuvaiheella, kun hänen kanssaan Provinssissa bäkkärillä juttelin, että hänen biisinsä sanat ovat aika isossa ja tärkeässä roolissa kirjassani. Kaunis kappale, kauniit sanat.
Anna on huikea lavaesiintyjä. Hänet olen nähnyt monen monta kertaa. Paras oli, kun hän ensimmäisen lapsensa raskausaikana yritti soittaa kitaraa valtavan raskausmahansa kanssa. Se näytti hankalalta. Vitsiä hän siitä spiikkasikin. Tuosta keikasta ei kyllä varmastikaan kauaa mennyt, kun lapsi syntyi. Olisikohan keikka ollut Tampereella Ilveksen yökerhossa?
Ihana Anna.
Ikaros
Vimeiseksi halusin vielä tämän jälkisanat luvun nimetä Samuli Heimon Ikaros biisin mukaan. Samulia en ole tavannut, enkä vielä keikallakaan nähnyt, mutta olen tehnyt hänestä henkilöhaastattelun Man Made Lifestyle nettilehteemme.
Samuli laulaa kauniisti ja heittää spoken wordia kappaleissaan. Samulin biisit ovat upeita tarinoita. Kannattaa ottaa hänet kuunteluun Spotifysta. Samulin bongasin jo aiemmin mainitsemani Keko Salatan biisistä Kaipaan sua, jossa hänellä on kaunis laulupätkä.
Ikaros biisin taas halusin nostaa viimeisen luvun nimeksi. Tarinan tietänette? Kun aikoinani hain Yksisarviselle kustantajaa, ja epätoivo alkoi jo vaivata, kunnes NTAMO otti minuun yhteyttä, nousin siivilleni.
Yksisarvisesta tuli pienen kustantamon hitti. Ja minulla oli jo Kaksisarvinen työn alla. Joskus pelkään, että olenko kuin Ikaros, joka yrittää liikaa, ja hänelle käy huonosti. Ilaros on minulle idoli ja esimerkki. Hän yritti, mutta huonostihan siinä kävi. Minä yritän, mutta maltillisemmin. En ylpeänä enkä ylväänä. Yritän jalat maassa. Päivä ja sivu kerrallaan. Luulen, että mulla on vielä monta tarinaa teille kerrottavana. Toivottavasti pysytte mukanani.
Näin.
Te olette nyt kirjan ja nämä selitykseni lukeneet. Kiitos siitä. Muistakaa antaa minulle palautetta.
Niin, kysytte tietenkin, että tuleeko Kolmisarvinen? En usko. En tiedä. En oikeasti tiedä. Takaraivossani on välillä käynyt pieni idean poikanen. Katsotaan suureneeko se koskaan tarpeeksi isoksi, että siitä saisi kirjan. Mutta olen ihan varma, että johonkin näistä ihanista luomistani henkilöistä tulette törmäämään jossain muodossa.
Kiitos tästä matkasta.